Mikä pahan tappas :)

Halloota vaan kaiken karvaiset tassuttelijat ja tissuttelijat. Ootte jo varmaan luulleet, et oon kuolla kupsahtanut, mut mikä se pahan tappas. Täysissä ruumiin ja sielun voimissa, tai no ainakin ruumiin voimissa oon, hih…

Kattelin just, että siitähän on melkein vuosi, kun oon viimeksi avannut tätä sanaista arkkuani. No se tietty johtuu siitä, että sihteerikkö on naimisissa jonkun fasepookin kanssa, eikä ehdi hoitamaan lainkaan näitä sille asetettuja velvollisuuksia eli julkituomaan mun yleviä ajatuksia. Mut no hätä. Mä yritän uhkailla, lahjoa ja kiristää sitä, et jos se siit tokenis.

Mut kai sitä vois pitää pikku katsauksen menneeseen aikaan. Koko viime vuotta varjosti toi meen Anteron tilanne. Velipojan korva ei ottanut parantuakseen ja siitä tulikin varsinainen pilleristi kaikkien kuuriensa kanssa. Nyt onneksi alkaa näyttää vähän paremmalta, mutta ei kannata nuolasta ennen kuin tipahtaa.

Mitä sitä yhdestä korvasta, kun on noin pehmee leuanpidike.

Kevät meni menojaan ilman sen ihmeempiä, mutta kesällä alkokin sitten tapahtua. Heinäkuun alussa mökkeiltiin taas Peräseinäjoen Kalajärvellä ja se loma oli pelkkää juhlaa, varsinkin mulle. Tapasin siellä nimittäin simpsakan Nira neidin (nykyisin rouva) ja ilman sen suurempia kosiskeluja pamautin tän Niran kaa naimisiin. Alkusyksystä sitten maailmaan pullahti komea musta mopsiuros nimeltään Pug-Iitin Formula. En oo vielä ehtinyt Formulaa tai nykyisin siis Viliä näkemään, mutta toivotaan että sekin päivä koittaa. Samalla reissulla tapasin sitten jälkikasvua vanhemmasta polvesta, kun Thelma ja Rocky kävivät siel mökillä mua moikkaamassa.

Minä ja rakas vaimoni Nira

Poikani Formula

Poikani Formula

Heinäkuussa tapahtu kyllä sit muutakin. Me tehtiin meen eka ulkomaan matka, kun mentiin laivalla Tallinnaan. Hitsi, kun ekaks vähän jännitti se merillä olo, mut kun siihen tottu, ni mikäs siinä. Ja eihän me ilman seuraa reissussa oltu, vaan ”maastomakkarat” Milla, Jade ja Åsa olivat meen mukana. Ja eihän teistä kukaan varmaan uskonut, että ihan vaan lomailemassa oltaisiin oltu, no way. Ihan työmatka tää oli, kun Vallu ja mä jouduttiin esiintymään Viimsin stadionilla. Toi stadion on kyllä vähän turhan hieno nimitys sille paikalle, mutta jostain nää ulkomaankomennuksetkin on aloitettava. Ja oli meillä sieltä sitten sen verran kotiin tuomisiakin, et toka päivänä Vallu oli rotunsa paras ja sai sertin, vaikka se ei sillä sertillä mitään tehnykkään, kun oli alle kaksi vuotta. Mä oli molempina päivinä paras uros 4 ja eka päivänä Vallu oli paras uros 2.

Vallu Valdemar PU1 SERT ROP

Vallu jatko sitten näyttelyuraansa Suomen puolella ja sai Tervakoskelta toisen Suomen sertinsä just ennen kaksivuotispäiväänsä. Siinä äiskällä alko kädet hikoo jännityksestä, kun sekä mä ja Vallu oltiin sitten sertiä vaille valioita. Sen takia mun pitiki äiskää komentaa, kun se ei ollut oikeen mihinkään näytelmiin meitä ilmoittanut, et alkaa laittaa euroja palamaan ja meitä kehiin, kun tuskin sitä vika sertii muuten kotiin kukaan kuljettaa.

Ja niin siinä sitten kävi, et syyskuun 11. päivä Raision ryhmänäyttelyssä musta tuli meen perheen eka VALIO. Vallu tietty tästä loukkaantuneena päätti näyttää, ettei hän oo sen huonompi ja viikko mun valioitumisen jälkeen nappasi vika sertinsä ja valioitui Tampereen ryhmänäyttelyssä. Kaiken lisäks se oli viel rotunsa paras. Toi Tampereen näyttely oli muuteski meidän juhlaa, kun koko näyttelyn 15:sta mopsiuroksesta vain kaksi oli sertifikaatin arvoisia ja ne olivat tietty MINÄ kera Valdemarin, hih.

Raisio PU2 SERT MVA

Tampere PU1 SERT MVA ROP

Toi kesän Tallinnan reissu iski meihin sellasen kipinän, et lähdettiin lokakuussa uudelleen näyttelyreissuun ja tällä kertaa kohteena oli Rakvere. No se reissu ei ollu kyl mistään kotosin, kun toi Vallu oli rotunsa paras ja meni saamaan sertin niin siitä tuli sit kaiken kukkuraks Vironki valio. Pikkasen mua otti pattiin, kun tollasta meni tekemään, ei siis mitään kunnioitusta vanhempaa lajitoveriaan kohtaan. Tosin, kun me vielä marraskuussa käytiin sitten Narvassa, niin siellä mä olin paras uros kakkonen ja Vallu joutui tyytyy paras uros 4 sijotukseen, kun oli kuulemma lihava. Arvatkaa vaan, kuittailinko mä sille. Toi Narva oliki sit viime vuoden vika työkeikka, joten päästiin lomalle ja se loma jatkuu pitkälle tätä vuotta. Kuka sitä nyt jatkuvasti töitä tekis, kun pitää välillä ladata akkujakin.

Rakvere PU 1 SERT EE MVA ROP

Kuten noista mun muisteloista huomaatte, ni aika pieneen tilaan sitä saa ahdettua melkein vuoden tapahtumat. Onhan meille tietty kaikkee muutakin mukavaa tapahtunut, mut kun ei nyt heti tuu mieleen niin antaa olla. Käännetään vaan turpavärkki kohti tulevaa ja toivotaan kaikkee hyvää ja kaunista. Sen verran voin paljastaa, et noita työjuttuja en tuu kirjottelee vasta kun toukokuussa ja sillonkin ne taitaa olla sellasii ulkomaankomennusjuttuja. Jos äiskää on uskominen, niin ens kesä taitaa mennä muilla mailla vierahilla, ettei kauheesti ehditä Suomen kehiä koluamaan. Mut mikäs siinä, matkailu avartaa.

Mut hei, oikeen maukasta menevää vuotta! Mä yritän parantaa tapani ja aika ajoin turista (muutakin kuin työjuttui) tai ainakin nurista ellen muuta keksi. Ja nythän mulla onki oiva tilaisuus lähettää terveisii kaikille Viron kauniille mopsitytöille, kun pitkästä aikaa pääsin tälleen julkiseen sanaan. Mee sää Vallu nukkuu ni mä alan tehdä vaikutusta tohon kauniimpaan sukupuoleen.

Peatse nägemiseni armsad tüdrukud :D

Nukutaan, nukutaan...