Tuesday, September 18, 2007

Punkero tuli taloon

Kukas se siinä?


No niin se Punkero saapui, ei siis Äiskä, vaan Uudenmaan Mopsiystävien jäsenlehti. Ja joo, ei kai oo mikään yllätys, mut siinä mä komeilin kannessa lätsä päässä ja kieli pitkällä. Mahdaks mä saada syytteen kotirauhan rikkomisesta, ku oon tunkenu itteni ihmisten postiluukuista ja –laatikoist sisään.

Pitää muuten sanoo Iskälle, et koittaa ottaa must uusii kuvatuksii, ku toi kuva mikä tos kannes on, on kärsiny kyl jo inflaation.

Mut By the Way, siel Punkeros oli yks sellane mun turina. Äiskä ihmetteli, et miks mä tääl blogis jatkuvasti turisen, ku Punkeroturina katto kerralla melkein koko vuoden kohokohdat ja vähä muutaki. Höh, mut ku tää bloggailu pitää nuorena ja virkeenä, et kannattais Äiskä sunki koklata. Ja se on sit totinen tosi, et kahtahan mä en vaihda; toinen on bloggailu ja toinen…

Mut tos se ny ois se Punkeroturina koko komeudessaan (äiskä: ja pituudessaan). Mä vetäydyn takavasemmalle potemaan ja lukee Punkeroo, ku mulla on silmä pipi. Tuli tos nimittäin vähä riehuttuu ja nyt sit ollaan tippakuurilla. Onneks ei oo näytelmii lähiaikoina, ettei käy käry dopingissa, et silleen…


Äläkä sit Antero suunnittelekaan pissiväs MUN päälle...


Fonteron Turinapulinaa (Punkero 3/2007)

Voi nenävekki sentään tätä luomisen tuskaa, huh, huh * pyyhkii hikeä *. Kylhän mä siel mun blogissani turinaa väännän millo mistäkin, mut a vot, ku pyydettiin ihan erillinen Punkeroturina tekasee, ni jo meni tassu suuhun, et mistä sitä oikein turisis. Äiskältäkin koitin apuu anella , mut sillä se vast tyhjä pää onkin, et ite joudun nyt vaan turinani turisee.

Mulla on ollu tää kuluva vuosi aika haipakkaa, ku on sattunu ja tapahtunu vaiks mitä. Hei, nythä mä hokasin. Mä voinki iha lyhykäisesti turista mitä kaikkee mul on sattunut, tai ainaski sellaset jutskat mitä mä muistan (äiskä: ai sä turiset lyhyesti? Näkis vaan).

Tos helmikuussa mulle kuulkaas sattu ihan kummia. Mun pikku polla meni iha sekasi, ku mä tutustuin yhteen ihanaan mopsineitoon nimeltä Sylvi. Se oli kyl rakkautta ensi silmäyksellä (ja kuolauksella), ainaski mun puolelt, eikä oo lemmenliekki vieläkään mihinkään laantunu. Toi ihmisrotu katteli mua kyl aluks vähä hitaasti, ku mä yritin lempeäni Sylville osoittaa. Niitten mielest Sylvi oli mulle ihan liian nuori. Ihme hemmoi. Eiks kukaan oo kertonu niille, et rakkaus ei lue lakia (eikä toi hätäkään aina, hih). No onneks Sylvi on jo päässy ton pentuvaiheen yli, ni mäkin voin alkaa sitä ihan tosissani kosiskelee. Ja muuten, kosiskelunki teen ihan luvan kanssa, ku Sylvin veli, Albert, mulle sellasen luvan on antanu.

Huhtikuussa must tuli sit veli. Hmm, tai oikeestaan velipuoli, ku mun Nuppu äiti meni ja täräytti ittensä naimisiin Puten kaa. Axu isäkään ei jääny yhtään huonommaks, vaan ehti naimaan ennen Nupun naamiaisia ton mun Tessi-tätini, et sisarusten lisäks tuli sit viel serkkuikin. Nythän noi avioparit on jo eronnee, et ei taideta tos mun suvussa olla kovin vakiintuvaa sorttia (Sylvi, ei koske mua. Mä oon ainaki ikuisesti uskollinen sulle, mitä ny välillä käyn vähän sun Sohvi äitii nuoleksimas).

No tost veljestä vielä. Olinhan mä pullee eiku pollee, ku kuulin tost velihommelist. Kukaan ei vaan mulle alkuun kertonu, mitä se tuo tullessaan. Siinä mä hyvässä uskossa lähettelin siskoille ja veljille terkkuja ja luulin, et se riittää mitä ny joskus sukukokouksis törmättäis, mut kaikkee vielä. Äiskä ja Iskä se täräytti, et yks niist mun veljist muuttaa meille asuu ja et sen nimi on Andy. Arvatkaas sumeniks mun silmissä tollasen järkkyuutisen johdost. Siis mun yksinvalta ois niinku uhattuna. Mä en oiskaan enää tän perheen Ainoa ja Oikea Mopsi. Toi tilanne vaati pikaista muutosta ja niinpä mä sitten menin ja sairastuin.

Kesäkuun alkupuolel mul alko olla veto ihan veks ja sit alko ruokaki maistuu ihan öklöltä ja lopuks mä sit aloinki ryystää henkee ja yskii ku keuhkotautinen. Äiskä pelästy ja itku kurkussa ne Iskän kaa kiikutti mut lääkäriin. Ja siin se sit oli. Mä olin saanut, mistä lie, kennelyskän ja siitä se varsinainen rumpa sit alkoki. Parantuminen ei meinannut edetä millään ja pikkuveikan olis pitäny muuttaa kotiin, et uskokaa vaan mitkä meil oli tunnelmat. Tälleen jälkeenpäin, ku kaikki on taas niinku pitääki, Äiskä sano, et mun parantumisen suurin este tais olla se, et yritin pitkittää sitä pikkuveikan kotiintuloo. Pyh, en kai mä sellast menis tekee (pst, älkää kertoko Äiskälle, mut kai siin vähän oli sellast hyljätyks tulemisen pelkooki). Kolmen viikon sairastelun ja antibioottikuurin jälkeen, mus alko vihdoin näkyy terveen merkkejä (Äiskä: ei niit näy kyl vieläkään), joten kaks kuukautis synttäreinään eli juhannusaattona, Andy pääsi vihdoin muuttamaan kotiin.

Ja kyllä mun elämä muuttu. Mul ei ollu enää hetkenkään rauhaa. Toi Andy veikka oli, tai on edelleen, sellanen elohiiri, et oksat pois. Se ehtii joka paikkaan ja repii ja raastaa mua niin, et tervettä paikkaa ei mun uljaassa ulkomuodossa oo sen jälkeen löytyny. Ja sit sil on kans sellasii näpistelijän piirteitäki, ku mun lelulaatikosta katoo koko ajan leluja ja sit ne ain joteski kummasti löytyy Andyn (tai tuttavien kesken Anteron) jemmoista. Ja Anteron ruokatavat, ne vasta on uskomattomat. Se syö niinku ei ois ikänä ruokaa saanu ja kun sille riittäski ne omat muonat, mut ei. Jollei mulla ois ruokakupinvartijat selän takana ruoka-aikana, mä en varmaan sais syötyy enää ikinä mitään.

Mut siinä se kesä meni pikkuveikkaan totutellessa ja kyllä mun totuuden nimes täytyy turista, et noist huonoist tavoist huolimatta, onhan se kiva, ku on kaveri. Onhan toi Iskä ja Äiskä ihan mukavii, mut ei ne osaa tehä ees mopohepulii ja siinä taas toi Antero on luonnonlahjakkuus, ku se on aina ihan hepuli (Antero: MRRRR... Enkä varmaan oo).

Kesän aikana mä saavutin kans sellasen merkkipaalun, et täytin kaks vuotta. Se ties sit sitä, et siirryin aikamiesluokkaan tai niinku Äiskä sanois, avoimeen luokkaan, et nyt mä oon sit avoin kaikille huokutuksille. No Äiskä kai meinas tolla avoimuudella noit näyttelykuvioita. Niitä näytelmiähän täs on koko kesä kierretty niin et pahaa tekee ja aikamiesluokassa toi menestyskin on ollu mitä millonkin. Äiskää se vähän on tainnu kismittää ja mä oonki sitä lohduttanu, et kaavoihin ei saa kangistuu, et on paljon jännempää, ku ei voi koskaan tietää minkä värisen nauhan kanssa sielt kehäst ulos tassutellaan. Onneks mä pääsen pian näyttelylomalle ja Andy astuu vuorostaan kehiin. Haluisin kyl olla kärpäsenä katos, ku Andy syyskuun lopussa tekee debyyttinsä kehässä. Voi siin tuomarilla olla ihmettelemistä, et mikä jänis sille on tuotu arvosteltavaks. Pitäsköhän muute laittaa Äiskälle mukaan jäniksen rotumääritelmä, ni se vois sit arvostelun helpottamiseks esitellä sen sille tuomarille.

Mut toivottavasti viel on kesää jäljellä ja jos ei oo, niin mukavaa alkanutta syksyy kaikille Punkeroille (äiskä: siis mulleko terkkuja lähettelet?). Pitäkääs huolta toisistanne…

Tassuterveisin Andy Anteron veli Fonzie Fontero

12 comments:

sylvi said...

Ai miten ihanaa, oot mut maininnu sun jutussa, täällä mä lueskelen sun juttua ja maiskuta lemmenameja <3 <3 <3

Fonzie said...

Nam, Nam, mä kaa. Ja hei, meil on ny samikset paidatki, et ollaan vähä niinku pari (tosin näyttää olevan sun äiskällä ja mun riiviö veljelki sellaset hurrrrjat Pääkallopaidat). Laittelen kuvii kuhan kerkeen.

Pääkallonmetsästäjä Fontero

sylvi said...

Hitto sain ihan hillittömän räivärin se paita päällä, pompin kuin rodeohevonen, oisitpa nähny, siin oli taas mun luonne parhaimmillaan esillä :)

Fonzie said...

No niihän se tietty pitääki, ei kai sitä pääkalloi voi muute metsästää ;), ellei luonnetta löydy. Mä oon ain turissu, et naises pitää olla ruutia, et eihän siit muuten mitään tuu (äiskä, tää ei sit koskenu sua, sun kuuluu olla sellane lempee kanaemo, eiks juu?).

Guru said...

Vitsi kamu me oltii molemmat kerrottu avoimesti meidän suhteista tos punkeros. Hyvä et sääkin kerroit niin mun ei tarvinnu ihan kokonaan nolata mua.
Jenna vaan aina nauraa mulle et tollasia noi tassun alla olevat miehet sit on. Eihän me tunnusteta et me oltais mitenkää tassun alla?

Fonzie said...

Joo Guru, eiks se avoimuus oo niinku valttii? Äiskä kyl sanoo et ees joskus, mä voisin niinku funtsii, mitä tulee suusta turistuu, PÖH.

Mäkin oon tavannu sen Elsa plikan ja komian sussun oot muute valkannu, WAU.

Ja aina se parreempi on olla tassun alla ku taivasalla (ainaski ny ku siel sataa)

Anonymous said...

Voi James Fontero... toi sun lätsäkuvasi on kyllä niin ässä ässä ässä; meidän äippä nauraa ihan kipeenä sitä kattoessaan ! (ja näytteli Punkeron kantta naapurin rouvallekkin... semmonen äippä)
terkuin Abe-mamman-Babe

Fonzie said...

Tollasii noi Äipät ja Äiskät on. Aina naureskelemas, niinku ei sitäkin aikaa vois vaikka ruokahuoltoon käyttää ;). Mut se parhaiten nauraa, joka viimeseks nauraa, HIH, HIH, eiks vaan Abe?

Anonymous said...

.. ruokahuollosta tulikin mieleen.. taitaa tuo teidän Antero olla melkoinen hotkija kanssa... ? Meillä joutuu iskä pitää Hugeroa sylissä kun mä syön - olis muuten hotkimassa mun ruokaa..en ymmärrä miksi ruoka pitää hotkia ?

Mä kunkku kun hii..tt..a.a.asti pureskelen ja mietiskelen ja nautiskele. Äippä sanoo et olen niin ranskalainen kulinäristi et kupin vieres pitä vielä olla mukamas viinilasi ja ooppera pitäs soida taustalla. HÄH ???? Pimee äippä. Laitetaan Antero ja Hugero samaan kulmaan syämään ja katotaan kuka syö nopeiten **moppekäkätystäkäkätystä**
/Abe

Fonzie said...

Joo toi ANTERO on ihan possu, ku se syö. Ei mitään tapoja! Eihän se ehdi varmaan ees maistaa mitä se sinne suuhunsa tunkee, mut ei kai sen välii, ku kaikki uppoo. YÄK, sanon minä. Pitäähän sitä ny syömisest jonkinlaine kulinäärinen nautinto saada, eihän siin muute mitään tolkkuu oo. Meil kans iskä ja äiskä on mun ylimmäisii ruokakupinvahtijoit sillon ku mä nautiskelen. Kuulisit vaan millasta ulinaa velipoju pitää, ku ei pääse rosvoo mun annosta.

Vois muuten olla näky, ku Hugo ja Antero laitettas yhes syömään, HIH... Voi sitä maiskutusta... Ja Antero on muute taitava taklaa. Se ottaa pepun käyttöön ja tönäsee pois siit kupilta, et siin vois kakarat ottaa sit mittaa toisistaan kumman peppu kestää....

Anonymous said...

... no joo vois olla näky - Hugo työntää itsensä etutassujen alta silleen ovelasti.. voi noita meidän veikkoja ! hahaha.

/ Abe

Anonymous said...

... no joo vois olla näky - Hugo työntää itsensä etutassujen alta silleen ovelasti.. voi noita meidän veikkoja ! hahaha.

/ Abe