Ylös, Ulos ja Lenkille

Tral lal laa, ku laulattaa. On tää kevät totisesti sellasta lenkkeilyn kulta-aikaa. Ei oo liian kylmä eikä kuuma eikä pahemmin satelekkaan ja nuuhkittavaaki löytyy sit iha joka lähtöön. Mun silmään on muute pistäny (siis kuvainnollisesti), et jonkinlaine talviunilta herääminenki on sit tapahtunu, ku noit koiruleit on paljon enemmän tassuttelemas, ku talvisin. No, kaikki ei varmaan sit oo sellasii pakkasenkestävii koiruleita kuin mä, ku on ny vasta lähtenee liikkeelle. Pitäs varmaan neuvoo niil millast pakkasöljyy kannattas käyttää.

Mä oon tehny nykyään täst lenkkeilyst vähä niinku sellasta Mopsitaidetta (äiskä: tai sit et). Toi tassutteluhan on sellane sosiaalinen tapahtuma ja siin sivus voi sit tietty hoitaa noi pakolliset tyhjennys jutskatkin. Tohon lenkkiin tietty kuuluu sit kans haaveiluu ja maisemien katseluu, ettei vaan rasitu liikaa noi pikku tassukat (äiskä: joo, varsinkin sillon, jos iskällä tai äiskällä ois vähän kiire niin sitä katseltavaa ja haaveiltavaa kyllä löytyy).

No täs vähä niinku mallii mun lenkeist. Iha ensteks, ku ulos lähetään, mä teen tolle iskälle tai äiskälle selväks, et mä oon se, joka sit sen lenkin suunnan määrää (äiskä: luulet vaan, oot siin iässä). No, onneks ainakin joskus se menee läpi. Tuol ulkona mä en sit jätä ketään huomaamatta ja jos kaikki ei sit kans huomaa mua, ni mä loukkaannun ihan verisesti (tää oli sit tietty kans iha sellast kuvakieltä).

Mul on tiettyi tyyppei tuol ulkomaailmas, joita mä sit nauratan iha urakalla. Meen naapuriin muutti jokin aikaa sit yks tyyppi, joka ei pariin kuukauteen puhua pukahtanu äiskälle sanaakaan, mut aina ku näki mut, ni juosten se tuli mua paijaamaan. Siin mä sit pistin parastani ja nuolin ja pompin ku viimest päivää. Ja kyl oli pojalla hauskaa. Nyt se sit on jo koittanu saada mua mukaansa kävelee, mut siihe me kyl laitettiin sille stoppi ton äiskän kaa, ku mä oon niinku yhden huushollin Mopsi, et ei mua silleen vaan muille anneta.

Sit on yks täti, jolla on sellane hauska keksitasku (niin ja on sillä sellane iso Julle koiraki, mist mä en kyl kauheest piittaa). Arvatkaas onks sil tädil hauskaa, ku mä meen ja ekaks tuijotan sitä naminamitaskuu, kääntelen päätäni ja katon sitä tätiä silmiin. Toi yleensä jo sit tehoo, mut jos ei, ni sit mä alan tosi toimiin ja pompin sitä taskuu kohti, kunnes se makupala sielt tippuu. Ja uskokaa vaan, kyl tippuu.

Mun best number on sit toi Mopsihepuli, sitä ku ei kukaan oo viel nauramatta pystyny kattoo. Se siin vaan on vähä vaikeet, et toi hihna vie siit sen parhaan terän niinku pois, mut hyvin se on tähä asti kuiteski kelvannu (äiskä: joopa joo, mä teen tälle meen klovnille pian sellasen liivin jossa lukee ”Älä häiritse, olen lenkillä”, kun puolet lenkkiajasta menee siihen, et Fontero hauskuttaa noita vastaantulijoita, eikä lenkistä meinaa tulla yhtään mitään). Höh, suotta toi äiskä tos kiukuttelee mun hurmaushommistani. Olis ite päivisin yksin kotona, ni tietäs milt tuntuu. Ja pitäähä sitä noit sosiaalisii kontaktejaki luoda ja ylläpitää, vai mitä äiskä (äiskä: joo, joo, ja et sä kyllä kauheen kauaa siellä kotona joudu yksin olee)?

Mut siit puhe (eiku turina) mist puute, et ei muuta ku Ylös, Ulos ja Lenkille (enkä mä nyt sit tarkota mitään HK blöötä). Äiskäää tuu, mä menin jo!!!