Fonzien Muistelot

Nyt kun mulla tätä ikää on jo kertyny näin kauhian paljon (äiskä: niinpä, kyllä sä oot jo VANHA, kokonaista 18 kk 6 pv), niin aattelin julkasta ekat muistelot mun hurjasta (ei kurjasta) lapsuudestani. No, oikeesti tää johtuu siitä, et äiskällä on kauhia mopsivauvakuume, niin ihan vaan hyvää mopsihyvyyttäni muistuttelen sille, millasta meil oli. Tosin, on siel mun pentuajoissa sellasiikin jutskii, mitkä MÄ haluisin unohtaa, mut varmaan toi hölösuu äiskä nekin täällä paljastaa. Ja kyllä tähän turinaan on myös Albertilla, Sylvillä ja Nemolla tassunsa pelissä, kun niillä on niin mopsimaisen pentukivoja temppuja.

Mä olin tosi, TOSI kiltti pentu (äiskä: joo, ainaski silloin kun nukuit). En raadellut kengän kenkää enkä muitakaan pahojani tehnyt (äiskä: no, murkkuiässä korjasit sit kyllä ton asian). Sisäsiistiks tulin kuulemma ihan huomaamatta. Toi ”sisäsiisti” on sit ihan hassu sana. Mä kun oon ainoo meen huushollissa, joka sellaseks on todettu. Iskä ja äiskä kun jättää noit tavaroitaan hujan hajan minne sattuu, ni ei kai ne voi olla sisäsiistejä????

Mulla oli pienestä pitäen sellanen lenkkikaveri kuin Vini (Hei Vini, toivottavasti sulla on kaikki hyvin siellä koirataivaassa). Mä aloin ottaa Vinistä heti mallia, kun se oli jo aikamies, ja eipä kulunut kauankaan, kun meikäpoika nosteli rehvakkaasti jalkaansa puunrunkoa vasten. Välillä nousi toinen ja välillä toinen ja kerran jopa molemmat (äiskä: ja aika monta kertaa lensit pepullesi, kun se jalka piti nostaa aivan liian korkeelle). Äiskä hei, toi oli noloa, ei tota olis saanut kertoa. Seuraavaks mä sitten opinkin tekemään takajaloilla sellasen megamageen ruoputuksen. Siinä lens kivet ja männynkävyt (nam, mä tykkään kivistä, tää lisäys vaan ihan äiskän kiusaks). Äiskäkin on muutaman kerran saanut nassulleen aikamoisen pläjäytyksen, kun se on just kumartunut sieltä maasta jotain arvokasta lannotetta noukkimaan (äiskä: onneks ei vielä oo kakat silmille lentänyt).

Sit me tehtiin sellasii ratkiriemukkaita tassuttelureissuja (äiskä: varmaan kaikkien muiden kuin taluttajien mielestä). Panta ja hihna oli ihan ok, mut se siel hihnan toisessa päässä oleva nimeltä mainitsematon immeinen ei. Tein kaikkeni, jotta oisin päässy yksin sen hihnan tai takin helman tai housun lahkeen kanssa mennä töyssyttelemään. Kyl me otettiin aikas monta kertaa mittaa toisistamme (äiskä: no niin otettiin. Kerran luulin et putoo housut jalasta, kun tolla pojulla on niin uskomaton ”vetovoima”).

Iskän ja äiskän anatomian tutkiminen oli kans hauskaa. Otin yhden jos toisenkin verinäytteen. Parhaan sain iskän korvalehdykästä, kun se meinas melkein irrota, jee….. Tuleekohan must sit viel isompana mopsilekuri??

Kun mä oli 5 kk, äiskä raahas mut sellaseen näytelmäkoulutukseen. Siellä ne muut näyttelijät istuivat hiljaa paikallaan oottelemassa, kun meikäläinen saapu paikalle. Pitihän mun niille ilmoittaa, et Fonzie on täällä tänään ja siitä se riemu sit synty. Arvatkaas saiks mä ne haukkumaan ja ihan villiks heittäytymään (no oonhan mä noihin fanilaumoihin tottunut). Äiskä se sitten koitti nassu punasena rauhotella tilannetta, kun ne ohjaajat katso mukamas MURHAAVASTI. No, en mä vaan mitään huomannu.

Äiskä alkaa näyttää siltä, et tää saa nyt riittää tällä kertaa näistä muisteloista. Mä olisin kyl voinu viel jatkaa, mut toi äiskä vissiin pelkää, et mä paljastan jotain viel nolompia jutskia, ni kai se on mentävä, ettei sille vaan tuu paha mieli (hih, hih…).

Äiskän lisäys: kun noi pentukuvat on niin liikuttavia, niin tässä kuva, niinku vertailun vuoksi, tältä päivältä. Espoossa on siis tänään satanut lunta ja siitä toi meidän Fontero nauttii.