Tuesday, August 04, 2009

Kaikki loppuu aikanaan


No niin loppuu, niinku esimerkiks nää kesälomat. Iskä ja äiskä meni tänään töihin ja nyt meillä onki kova pala opetella taas uudet päivärytmit ja –rutiinit. Iskähän oli meen kans yli kuus viikkoo ja äiskä yli neljä viikkoo lomailemassa, joten kyl tää koville ottaa. Mut ennen ku siirrytään taas normaaliin päiväjärjestykseen, ni turisempa tosta viime viikon loppupuolesta.

Torstaina alotettiin sellanen Satakunta tutuksi kierros, ku ajaa hurautettiin Kokemäelle äiskämummin ja –vaarin luo. Kyllä me taas aiheutettiin siel sellasta ihastusta, et oksat pois. Kiitokset vaan sinne mummilaan. Perjantaina siirryttiin sit kohteeseen B eli Harjavaltaan Matula mittelin luo. Siellä oli porukkaa enemmänki, ku Samu ja Samun Satu (jatkossa S-Satu) oli siellä ja Satu-täti ja Jari-setäki pistäyty käymässä. Kuvia meil ei pahemmin reissusta oo, ku ilmat oli sen verta kosteet, ettei iskä suostunu pahemmin kuvia ottamaan.

Mutta jotta ei ihan kuvattomiks jäätäs, ni yhden tapuksen iskä sit ikuisti. Me ollaan Anteron kaa aina vihattu noit kakspyöräsii pärisijöitä ja viha niitä kohtaan on vaan kasvanut, joten päätettiinkin toimia ja laittaa pystyyn mielenilmaus kakspyöräsii kohtaan. Satu-täti ja Jari-setä nimittäin tuli sinne Harjavaltaan just sellasella inhokilla ja niinpä me päätettiinki vallata se. Harmi ettei meil ollu sellasii kettingeitä, joilla oltas voitu köyttää ittemme kiinni siihen pyörään, Murr…


No ei sitä valtauksen iloo kauan kestäny, ku yksityisetsivä Matula saapui paikalle ja teki naurussa suin lopun meen valtausyrityksestä…


Ja lopuksi kävi sit niin, et Emmi luki meille lakii ja sano, et tollaset valtaukset on laittomii. Pyh, turisen minä… Hyväähän me vaan tarkoitettiin :). No onneks ei sentään jouduttu vankilaan..



Lauantaina piipahdetiin sit Porissa iskämummin luona ja sunnuntaina olikin sitten työpäivä tiedossa Porin raviradalla, jossa käytiin näyttäytymässä. Aamulla ennen lähtöö, ku meitä komistettiin näyttelykuntoon, ni iskä totes, et Antero on varsinainen punkkimagneetti. Iskä poisti nimittäin Anteron päästä neljä punkkii, Yäk.

Ite näytelmis oli paljon tuttui, et kiitos jälleen kerran mukavasta seurasta. Sellanen erikoisuus täs näytelmäs oli, et iskä esitti mut ihan alusta loppuun saakka ja hyvin se meiltä luonas. Toi näytelmä muuten meinas mennä ihan sirkukseks, ku rouva tuomari alkoi laskee mopsien hampaita ja siitähän läheskään kaikki mopsit ei tunnetusti tykkää. Ykski mopsukka meinas pudota pöydältä ja muutenkin homma näytti lähinnä rääkkäykseltä, ku väkipakolla pöydällä pidettiin. Multa ja jopa Anterolta toi homma kyl suju melko mallikkaasti, vaiks ei arvosteluks saatu muuta ku EH: (erittäin hyvä) ja oltiin luokkamme kolmonen ja nelonen (huom! mä oli kolmonen ja Antero VASTA nelonen). Iskä muuten joutu sille tuomarille selittää mikä mun tassuu vaivaa. Kävi kattokaas niin, et alkuviikosta mun etutassuun tuli kauhee paise ja ku kävin sitä iskän kaa lekurille näyttää, ni sehän meni leikkaa karvat siit paiseen ympäriltä, jotta pysty totee, et siihen oli joku hyönteinen pistäny. Höh, olisinhan mä ton osannu turista ilman karvan leikkuutaki, et ny sitten eletään kaljun kohdan kanssa, kunnes saadaan mun ainutlaatuiset karvat taas kasvamaan, hih…

Vaiks me ei tuol näytelmis mainetta ja mammonaa saatu, ni Kansliapäällikkö Bozi sentään piti Pressankanslian mainetta yllä ja oli upeasti urosten paras ja vielä vastakkaisen sukupuolen paras sertin ja cacibin kera. Upea suoritus Bozi, onnea!!!!

Mut ny pitää päästä taas levolle, et tässä nää sit taas olis, eli ei niinkään mairittelevat lausunnot meistä (ja osa noist sanoist meni sit ihan arvauspohjalta, hih). Voikaas paksusti ja nauttikaa kesästä.

Tuomari: Rita Reyniers, Belgia

Fontero: 4 years old. Not totally stable in the back. Masculine head. Typical bite. Could have a little more forechest and a little more knee. Brisket well developed. Still weak in pasterns. Slightly out of elbows in the movement, but the back is still improving.

Antero: 2 ½ years. Good in size, but a bit long in body. Back must become more level. Good mouth and good tailset. Missing forechest and still weak in pasterns. Just enough knee. In the movement is tending to weaving in the back and in front too wide.

4 comments:

Jade eli Rectus Bistro Queen said...

Heippa taas karvakorvat!

Meillä täällä vielä Mami ja Jyri lomailevat, mutta ensi viikolla mekin saadaan Millan kanssa sitten taas olla päivät rauhassa kun työt ja koulu alkavat.

Porissa olin minäkin viime sunnuntaina ja minut esitti siellä kokeeksi 16-vuotias juniorihandleri Jenna. Jenna on esittänyt tähän saakka pääasiassa tanskandoggeja, mutta hän on nyt opetellut myös kyykkimään polvillaan tällaisten matalien esitettävien kanssa. Ihan hyvin sujui esittäminen!

Siellä Porissa oli tuomareilla tosi outoja tyylejä: teillä oli laskettu hampaita, ja meillä taas tuomari mittasi mittanauhalla minun rinnanympärykseni! Säikähdin moista toimenpidettä niin, etten ollut pöydällä pysyä! Ilmeisesti ylitin kuitenkin kääpiömäykyn mitat kun minua ei siirretty eri rotuun, mutta selvästi tuomari piti minua aivan liian pienenä ja surkeana. Karvatonkin muka olin, olisi pistänyt rillit päähänsä niin olisi nähnyt miten hieno häntäviiri minulla on!

Mutta onneksi minulla on jo kaikki sertit kasassa, sillä Avo Eh4 oli sitten minun tulokseni. Vain isot ja runsasturkkiset koirat kelpasivat tuomarille, muille tuli joko Eh tai muuten vain alempi sijoitus.

No, ensi lauantaina mennään vielä Turkuun tuon samaisen juniorihandlerin ohjastamana, mutta sitten siirryn lepäilemään näyttelyjen osalta laakereilleni. Lokakuulle suunnitellaan uutta Ruotsin jäljestysreissua, joten siihen treenaillaan sitten pikkuhiljaa syyskuussa. Syksyllä minulta myös kuvataan selkä, sillä kasvattajalla ja Mamilla on minulle jo sulhaskandidaatti katsottuna ensi kevääksi. Epistä että minulta ei kysytä siinä asiassa mitään, tuollaiset "järjestetyt avioliitot" ovat minusta kamalan vanhanaikaisia!

Mukavaa loppukesää ja törmäillään

toivoo Jade the Maastonakki
www.jademilla.net

Fontero the Mustamakkara said...

Terve Jade!

Juu, kyllä noi tuomarit on ihan outoja, ku kiinnittävät huomioo ihan epäolennaiseen niinku esimerkiks noihin hampaisiin. Eiks ne hampaat oo syömistä varten ja koska mun syömiskyvys ei oo mitään vikaa, ni mitäs niitä laskeskelee ;). Ja onhan toi tosi törkeetä alkaa naisten mittoja ottaa. Meen äiskä varmaan purasis, jos joku alkas sen rinnanympärystä mittaa, hih…

Mulla on kokemusta tosta järjestetystä avioliitosta ja vaiks se vanhanaikasta onki, ni mulla ainaski oli tosi kivaa ;). Sitä, mitä mieltä se mun morsein oli, ni en tiiä, mut ei se mua ainaska silmille hyppiny, et kai se oli muhun ihan tyytyväinen. Nyt vaan jännityksellä ootellaan, millon saa tietää, monestako mustastamakkarasta niitä elatusmaksuja joutuu makselee.

Tsemppiä vaan niihin reenauksiin ja pisteet kotiin sieltä Ruottin maalta.

Millallekin terkkui meiltä molemmilta.

Terkuin Fontero the Mustamakkara

Guru, jengin stara said...

Moro, prätkä-äijät! Mainiosti passaatte moisen värkin päälle, satulakin on mitoitettu parahultaiseksi kahdelle.

Loma on meiltäkin ohi sikäli, et isuli on töissä ja äippä vie aamulenkille, ei juuri muuta muutosta. Lämmintä piisaa ja nyt voisin sanoa olevan todella hikistä, kun siskopuoli Siiri on meillä hoidossa. Ne on Mirkun kans ihan kaistapäisiä välillä, onneksi mun ei tarvitse osallistua niiden moporalliin eikä muuhun vauhtimenoon. Siiri on hauska, ensin tosin meinas mennä hermo koko porukalta ja yö oli hankala, mutta nyt on kaikki ok. Olin illalla niin suopea Siirille, että annoin sen nukkua tyynylläni, kun se siihen simahti. Jos olisin komentanut sen pois, olisi se saattanut aloittaa jonkun pedinympärijuoksun ja painajaiseksi olisi mennyt.

Mirkku ja Siiri on menossa Turkuun näyttelyyn sunnuntaina, mä saan viettää rauhallista laatuaikaa isulin kanssa, tosin noi pikkulikat esiintyy niin aikaisin, että varmaan ovat kotona jo puolenpäivän aikaan, ei mun rauhani kauaa kestä.

Mitähän joku tuomari sanois mun hampaista, ne on alaleuassa ristiinrastiin, sojottaa miten sattuu. Onneksi ei tarvitse moisestakaan paineita ottaa. Mä pääsen, kuulkaa, aika vähällä tässä moponoelossani. Olis tirsojen paikka, likatkin simahti.

Eiks koto ole kuitenkin paras paikka ja siellä omat pehmot!

Fontero the Pakolainen said...

Moikka Guru!

Koto ja pehmot, a vot, ei sen parempaa. Meetki raahataan sinne Turkuun tai ainaski mä luulen niin. Ois se vaan ollu kiva köllötellä kotona kaikes rauhas, mut kyl sä jo tiiät ton meen äiskän. Iskän kaa menee paljon paremmin, ku se ei noist näytelmistä pahemmin piittaa.

Vai on ollu teil menoo ja meininkii. Ota ny irti kaikki mitä saat siitä rauhaiselosta sunnuntaina, ku typsykät sädehtii kehässä. Voisit vaiks silleen hyvää hyvyyttäs syödä niittenki vihertassit, hih...

Mut koita kestää. Naiset on naisii ihan pienestä pitäen. Meen äiskä on käyny tänään ihan ylikierroksilla. Eka työpäivä loman jälkeen eikä se malttanu viime yönä ees nukkuu, ni arvaa vaan mikä hurlumhei meil on ollu, HUH... Kaikkee sitä pitääki mopsipojan kestää :(.

Mut mä lähen ny pakoon tota täystuhoo eli äiskää, ettei se keksi kukkien putsauksen jälkeen viedä muaki johki vaahtokylpyyn, YÄK.

Koitetaan kamu pärjäillä, koitetaan.

Terveisin äiskän armoilla oleva Fontero