Voi, voi, voi!!! Nyt ei Fonzie-poika ymmärrä tätä maailman menoo. Muutama päivä sitten oli hirvee haloo jostain uudesta vuodesta. Sitä piti oikein metelillä juhlia niin kuin jotakin suurtapahtumaa. Ei sen puoleen, ei se juhliminen ois voinu meitä vähempää kiinnostaa, mutta luulis sitä jotain ihmeellistä sitten tapahtuvaksi, moisen karusellin jälkeen.
Mut vielä mitä. Samat vanhat touhut jatkuu kuin viime vuonnakin. Lunta sataa, mun ruokaani säännöstellään, Antero murisee ruoalleen ja Pakkoliike Paavo jatkaa entiseen tahtiin, niih.
Ai mikä ihmeen Pakkoliike Paavo. No meen Vallu Valdemar tietty. Mä epäilen, et sillä ei oo ihan kaikki kappaleet päänupissa kohdallaan tai sit ne on unohtunu sinne sen Grace-äidin masuun, kun sillä on pikkasen omalaatuisia tapoja. Omalaatuisin tapa on varmaan nää sen pakkoliikkeet, joita se harrastaa, kun koittaa ärsyttää mua tai Anteroo. Se tapahtuu silleen, et se alkaa tökkii tolla olemattomalla kuonollaan meitä kainaloon ja samalla pitää sellasta ihme nykimistä. Meille kyllä riittäs, et haukkus suoraan päin naamaa, et haluu leikkii, et ei siihen noita ihme nytkytyksiä tarvittas.
Ja nyt kun mä pääsin vauhtiin, noista ”velipoikien” omituisuuksista (mullahan niitä ei oo yhtään), niin otetaas sit ton Anteron omituisuus esille. Antero on tehnyt syömistään varsinaisen rituaalin. Sehän ei ruokaansa syö ennen kuin minä ja Paavo, eikun siis Vallu ollaan syöty omamme. Antero vaan makaa kuppinsa vieressä ja sit kun mä ja Vallu ollaan syöty omat murkinamme, niin Antero alkaa murista kupilleen ja meille. Ja siitä varsinainen ärinä syntyykin, jos me uskalletaan ees katsoa kaihoten sitä sen täysinäistä kuppia. Sen jälkeen, kun Antero on omasta mielestään ”tappanut” meet katseellaan ja ärinällään, syö se sitten kuppinsa tyhjäksi jättämättä meille murustakaan. Mun mielestä toi ei kyllä oo ihan viisasta. Mulla ainakin on kova kiire hotkasta kuppini tyhjäksi, ettei vaan sekin vähä, mikä siinä kupissa on, katoa parempiin suihin.
Muutenhan tää elämä onkin sitten yhtä tylsyyttä. Ei tapahdu kerrassaan mitään, kun meille ei oo tälle vuodelle ees näyttelykalenterii tehty. Siinä tää vuosi kyllä poikkeaa edellisestä, että viime vuonna tähän aikaan meillä oli jo selvät sävelet minne näyttelyihin mennään ja minne ei, mutta tänä vuonna kalenteri ammottaa tyhjyyttään tai totta turisten, sitä ei oo edes ostettu. No en mä tiiä, oonko mä siitä niin kovin pahoillani, vaikka olisihan sitä ihan kiva välillä päästä tuulettuu oikeen mopsienilmoille. Mä kyllä luulen, et äiskä on tästä tilanteesta kaikkein pettynein, kun sillä taisi olla aika suuret suunnitelmat tälle vuodelle, mitkä sit pikkuhiljaa tuntuvat kariutuvan. Me koitetaan pitää kyl toi äiskä aisoissa, ettei se vaan ala suunnittelee jotain näyttelypuudelin hankkimista. Siinä tapauksessa, jos meille neljäs nelijalkanen tulee, niin mä sanon kyllä Adios Amigos ja Iskä kans. Tossa Vallussa on mulle ihan riittämiin koulittavaa ja ei tohon meen letkaan enää neljättä mahdu, ei sit millään.
Sen mä voin vielä tälleen uuden vuoden kunniaks luvata, että nää turinat jatkuu säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin, milloin mua nyt sit sattuu huvittaa. Et oiskohan tää nyt sitten se mun uuden vuoden lupaus. No mietitään nyt sitä, kun ei oikeen muutakaan mietittävää oo, et moro vaan!
Mut vielä mitä. Samat vanhat touhut jatkuu kuin viime vuonnakin. Lunta sataa, mun ruokaani säännöstellään, Antero murisee ruoalleen ja Pakkoliike Paavo jatkaa entiseen tahtiin, niih.
Ai mikä ihmeen Pakkoliike Paavo. No meen Vallu Valdemar tietty. Mä epäilen, et sillä ei oo ihan kaikki kappaleet päänupissa kohdallaan tai sit ne on unohtunu sinne sen Grace-äidin masuun, kun sillä on pikkasen omalaatuisia tapoja. Omalaatuisin tapa on varmaan nää sen pakkoliikkeet, joita se harrastaa, kun koittaa ärsyttää mua tai Anteroo. Se tapahtuu silleen, et se alkaa tökkii tolla olemattomalla kuonollaan meitä kainaloon ja samalla pitää sellasta ihme nykimistä. Meille kyllä riittäs, et haukkus suoraan päin naamaa, et haluu leikkii, et ei siihen noita ihme nytkytyksiä tarvittas.
Ja nyt kun mä pääsin vauhtiin, noista ”velipoikien” omituisuuksista (mullahan niitä ei oo yhtään), niin otetaas sit ton Anteron omituisuus esille. Antero on tehnyt syömistään varsinaisen rituaalin. Sehän ei ruokaansa syö ennen kuin minä ja Paavo, eikun siis Vallu ollaan syöty omamme. Antero vaan makaa kuppinsa vieressä ja sit kun mä ja Vallu ollaan syöty omat murkinamme, niin Antero alkaa murista kupilleen ja meille. Ja siitä varsinainen ärinä syntyykin, jos me uskalletaan ees katsoa kaihoten sitä sen täysinäistä kuppia. Sen jälkeen, kun Antero on omasta mielestään ”tappanut” meet katseellaan ja ärinällään, syö se sitten kuppinsa tyhjäksi jättämättä meille murustakaan. Mun mielestä toi ei kyllä oo ihan viisasta. Mulla ainakin on kova kiire hotkasta kuppini tyhjäksi, ettei vaan sekin vähä, mikä siinä kupissa on, katoa parempiin suihin.
Muutenhan tää elämä onkin sitten yhtä tylsyyttä. Ei tapahdu kerrassaan mitään, kun meille ei oo tälle vuodelle ees näyttelykalenterii tehty. Siinä tää vuosi kyllä poikkeaa edellisestä, että viime vuonna tähän aikaan meillä oli jo selvät sävelet minne näyttelyihin mennään ja minne ei, mutta tänä vuonna kalenteri ammottaa tyhjyyttään tai totta turisten, sitä ei oo edes ostettu. No en mä tiiä, oonko mä siitä niin kovin pahoillani, vaikka olisihan sitä ihan kiva välillä päästä tuulettuu oikeen mopsienilmoille. Mä kyllä luulen, et äiskä on tästä tilanteesta kaikkein pettynein, kun sillä taisi olla aika suuret suunnitelmat tälle vuodelle, mitkä sit pikkuhiljaa tuntuvat kariutuvan. Me koitetaan pitää kyl toi äiskä aisoissa, ettei se vaan ala suunnittelee jotain näyttelypuudelin hankkimista. Siinä tapauksessa, jos meille neljäs nelijalkanen tulee, niin mä sanon kyllä Adios Amigos ja Iskä kans. Tossa Vallussa on mulle ihan riittämiin koulittavaa ja ei tohon meen letkaan enää neljättä mahdu, ei sit millään.
Sen mä voin vielä tälleen uuden vuoden kunniaks luvata, että nää turinat jatkuu säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin, milloin mua nyt sit sattuu huvittaa. Et oiskohan tää nyt sitten se mun uuden vuoden lupaus. No mietitään nyt sitä, kun ei oikeen muutakaan mietittävää oo, et moro vaan!
2 comments:
Uutta vuotta, siis tätä nyt vaan ja kaikkee hyvää teille kaikille!
Meille ei myöskään tapahdu mitään, paitsi että Meeri joskus heittäytyy hankalan raisuksi ja Mirkku esittää jotain vieläkin-raskaana-olevaa madonnaa tyyliin 'emmä viitsi, emmä haluu'. Jessus sentään.Kyllä se silloin viitsii ja haluaa, kun on jotain purtavaa tyrkyllä. Meeri oppi yks kaks tulemaan rappuset alas ja hyppäämään sohvalle ja tuoleille. Mä jotenkin toivoin, että olis mennyt vaikka ensi kesään, ennen kuin se tajuaa, miten pääsee mun lepopaikoille. Jostain kumman syystä meidän tytöt kunnioittaa mua, ne ei ihan tule nenille, vaikka äippä sanoo, että mä olen kiltti kuin pihatonttu nurmikon reunalla. Äippä ei tiedä, että pari kertaa tein selväksi likoille, että homma on semmonen, että mun kuivalle kirsulle ei kannata tulla hyppimään.
Raketit paukkui, ei me Mirkun kanssa jaksettu noteerata niitä, mut Meeri oli aika tärppänä äänille ja valoille, se ei meinannu saada unta, kun oli kuin ukkosenilma.
Isuli tuli, nyt vastaan. Terve vaan!
Moikka Guru!
Otan osaa. Mä muistan hyvin, miten masentunut olin, kun Vallu eka kertaa pomppas sohvalle. Siihen päätty mun onnen päivät, nyyh. Vallu ei kyllä tunne mitään kunnioitusta meitä kohtaan, paitsi siinä vaiheessa, kun mä saan tarpeekseni ja mulkasen sitä oikein vihaisesti. Sen verran itsesuojeluvaistoa sillä sentään on.
Mä alan olla ihan kypsä tähän pakkaseen. Noi vaaleet pärjää paljon paremmin tuolla ulkona, kun niillä on kaksinkertaiset ”vällyt”, mutta tällasena aluskarvattomana, toi kylmyys käy luihin ja ytimiin. Tulis vaan kesä ja kärpäsii, niin mullakin ois ystävii :).
Mä lähden nyt mietiskelemään. En kyllä tie mitä miettisin? No jos menis vaan vanhaan malliin haaveilee tyttömopseista ja ruoasta * syvä huokaus*.
Post a Comment