Mä oon ihan surkee. Kovasti lupailin tätä blogii päivitellä, mutta tässä sitä sit ollaan. Aika pitkä tovi vierähti ennen kuin sain itestäni irti alkaa turisemaan.
Meillä on nyt hirvee pakkanen ja meistä onkin tullut ulkoilusta kieltäytyjiä. Tai ei nyt sentään ihan kokonaan. Käydään me tuolla pihan perällä ja pari kertaa mä suvaitsen joukkoni johdattaa parkkipaikalle ja kun oon saanut asiani hoidettuu, niin murahdan lauman takaisin kodin suloiseen lämpöön. Viis siitä, onko noiden muiden tarpeet huomioitu, kattokaas jos ja kun mä oon jotain päätän, ni se pätee sit muihinkin.
Eipä oo meillä paljon päivä paistanut risukasaan tän vuoden puolella, vaan kaikenlaista ikävää on tapahtunut. Varsinkin Anterolla on mennyt pikkasen heikosti ja se joutu sellaseen pään magneettikuvaukseen. Mä en oikein päässyt kärryille, et epäiltiiks, ettei Anterolla oo aivoja vai miksi sitä kuvattiin. No tais se johtuu siitä, kun se kulki pää kenossa ja hoiperteli vähän niinku iskä joskus viikonloppuisin. Lääkäri oli sanonut, et siel jossain syvällä pään sisällä olevassa korvassa on tulehdus ja Antero joutuukin olee nyt tosi pitkän aikaa pilleristi. Ja eikä siinä kaikki. Mullakin on korvissa tulehdus, mutta kuten kaikki tietty tietää, et mulla on aivot, niin mua ei kuvailtu ja hoitonakin on pelkkiä tippoja, kun mun tulehdukset on sellaista ulkoista sorttii.
Vallu on kuiteski vielä terveen kirjoissa, mutta kovasti mä oon suunnitellu sille ambutaatioo. Se on sen verran kova nuoleskelee meidän korvia, ettei mikään ihme, et saadaan kaikenlaisii tulehduksii, niin ihan hyvin siltä vois ton kielen napsasta poikki. Iskä ja Äiskä on kyl sitä mieltä, et se saattas olla vähän liian radikaali tempaus, mutta voisinhan mä siitä salaa pätkän puraista (äiskä: Herra Fontero, sulla ei taida nyt olla lääkitys kohdallaan). No lääkityksestä en tiiä, mutta vähemmästäkin aivot jäätyy tälläsillä keleillä. Mutta jos nyt jättäs kielen pureskelun väliin ja siirtys muihin elimiin, siis vaikka kuivattuun keuhkoon ja broilerin sydämiin. Niitäkin on nykyään saanut tosi harvoin, Murr... Äiskän yrityksistä huolimatta, mä oon ihan kiusallani saanut painoni pysymään miehekkäissä lukemissa, mikä huomattiin myös eläinlääkärissä. Ehkä musta tuleekin sellanen kehonrakentaja eläkepäivien iloksi :).
Mutta eiköhän tässä taas ollut ruikutusta kerrakseen Kalajärven korvaparantolasta. Vallukin näköjään lepatti paikalle, joten taidan mennä aikani kuluks pomottaa sitä. Palataan taas asiaan, mutta toivottavasti iloisemmissa merkeissä.
Terveisin Fontero, the Pomottaja
2 comments:
Nooh piitkäästää aikaa taas kuuluu teistäkin jotain. Valitettavaa vaan et on korvat päässy tulehtumaan, kun noi linnutkin alkaa kohta kevään ansiosta lauleskelemaan, niin ja oishan sitä kiva nelijalkastenki sitä lenkeillään kuulustella.
Jospa se Vallun kieli kuitenkin säästyis teen sabotointiyrityksiltä ja se nuoleskelis vaan niitä ydinluita, niin eiköhän teen kahden korvat siitä tervehdy.
Kevään odottelua paranemisterveisten kera toivottelee Satu-täti
Moi Satu-täti!
Mun korvilla ei oo hätää, ne kyl paranee, mutta tolla Anterolla onkin sitten aika paljon pahempi juttu. Jos noi sen lääkkeet, joita se joutuu kuukausi tolkulla syömään, tehoo, niin saattaa olla, et sen aivotkin pehmenee :(. Aika huvittava näky se kyl on hoiperrellessaan, hih *hyi ku mä oon ilkee*. Mutta kevättä ootellaan, et silleen.
Post a Comment