Tuesday, July 09, 2013

Jos sitä kerran on veteraani, niin sitten sitä on!



Heissulivei ja terveisiä Pärnusta. Oltiin sellasella pidennetyllä viikonloppureissulla ja mikäs siinä olles, kun oli aihetta juhlaan. 4.7. mä siis täytin 8 vee ja sitähän juhlittiin Pärnun helteessä ihan urakalla. Ihmisten kakkukin oli niin iso, ettei mahtunu ees jääkaappiin, että silleen. Samaan aikaan mun kanssa juhli jenkkiläisetkin, että siksi varmaan mun kakunkin piti olla niin suuri :). Lahjoja tuli hierontalahjakortista  lähtien, mutta parasta musta oli, että neitokaiset Kelly ja Ulpukka, tulivat mun juhliin. Välillä tunnelma pääsi kyllä ylikuumenemaan siihen malliin, että mä jouduin "putkaan". Mutta eiks niin pidä kunnon synttäreissä käydäkin?




Juhlien jälkeen olikin sitten paluu todellisuuteen ja työnteko alko. Oltiin sellasessa ryhmänäyttelyssä, missä mä päätin näyttää, että mikä veteraani mä muka olen. Veteraaniluokassa olin erinomainen rotuni paras veteraani ja tulin Viron veteraanivalioksi. Lisäksi olin kolmanneks paras mopsiuros. Lopuksi meinasin järjestää äiskälle sydänkohtauksen, kun päätin sitten vaatimattomasti olla koko näytelmän toiseksi paras veteraani.



Mutta eihän se äiskälle riittäny, vaan seuraavana päivänä taas kehään. Rotuni paras erinomainen veteraani olin taas ja neljänneksi parhaaksi urokseksikin kiilasin ja nyt oli kyseessä ihan kansainvälinen näyttely. Nyt on sitten pystit ja ruusukkeet, mistä henkilökunta saa pyyhkiä pölyjä.





Kolmannen näyttelypäivän äiskä oli luvannut mulle lomaa, mutta perui sitten lupauksensa, joten minäkään en sitten suostunut enää työskentelemään ja olin vain erinomainen.


Mutta kaiken kaikkiaan ihan hauska reissu oli ja paljon lisää reissuja on tulossa. Täytyy vaan toivoo, että toi Pakkoliike Paavo, siis Vallu, saa karvansa ojennukseen, niin pääsee sekin raatamaan. Onhan se väärin, että mä perheen vanhimpana vaan töitä teen, niih.... Ja nyt sitten levätään ja kerätään voimia kohti uusia koitoksia! Et moro vaan!



No comments: