Huh, huh ja vielä kerran huh! Olipa päivä. Lähdin kattokaas aamulla aikaseen äiskän kanssa isoon kaupunkiin, siis tonne statiin. Ekaks matkattiin bussilla ja tultiin rautatieasemalle. Mä elättelin kovasti toiveita, että mentäs maistelemaan eläinkauppojen herkkuja, mut vielä mitä. Oli herkut kaukana tästä reissusta.
Rautatieasemalla hypättiin junaan ja ajeltiin Kannelmäkeen eläinlääkäriin. Ja sinne mut poloinen sit jätettiin oman onneni nojaan nukkumaan. Jotain mulle siellä oli nukkuessa tapahtunut, kun herätessä oli kauhea kankkunen ja suukin oli ihan pipi. Onneks kuitenkin oli kaikki hampaat tallella, vain hammaskivi puuttui. Kelpaa sitä taas hymyillä mopsitytöille ja vähän muillekin.
Äiskä tuli mut sieltä sitten pelastaa ja matka jatkui ekaks junalla ja sitten sellasella raiteilla kulkevalla vaunulla, kun matkattiin Haapaniemeen, äiskän töihin. Mä oon pitkään ihmetellyt, et mikä se työ oikeen on, mihin äiskä aina aamusin sanoo lähtevänsä ja nyt mä tiiän. Se on sellanen iso talo, missä on hissi ja paljon ihmisii, joilla ei ollu muuta tekemistä kuin ihastella ja kuvailla mua. Mitähän ne sillon mahtaa tehdä, kun mä en oo paikalla? No äiskä kyl näytti välillä naputtelevan konetta, mut sitä se vois kyllä tehdä kotonakin. Mä alan pian epäilee, et se käy töissä vaan sen takii, et sais vapaata meistä. Ai niin, äiskä muuten sano niille työläisille, et ne saa ihan väärän kuvan rodusta mopsi, kun mä olin aika rauhallinen. Ei kai sitä jaksanu riehuu, kun pää oli pipi ja muuteski huono olo.
No sit ku me saatiin ne TYÖT tehtyy, niin siirryttiinkin kokeilemaan metroa. Metrolla huristettiin taas sinne rautatieasemalle ja sieltä sitten vihdoin bussilla kotiin. Oli kyllä niin raskas päivä, etten ihan heti haluu uusintaa. Ja joukkoliikennevälineet tuli tosi tutuiksi. Ei taida olla enää kuin lentokone, mitä en oo kokeillu ja siihen äiskä ei mua kuulemma päästä (äiskä: ai sullako vaan raskas päivä? Arvaa miltä musta tuntui kannella melkein 11 kilosta puoli nukuksissa olevaa mopsia pitkin kaupunkia?). Älä äiskä aina valita. Rupee bodaamaan, niin jaksat paremmin. Mut se on varmaan liikaa toivottu, joten mä meen ihailee mun pepsodenthymyy, hih! Hymyillään, kun tavataan…
No comments:
Post a Comment